Olen jo 14 vuotta ollut tällainen harrasteleipoja. Kakkujen tekeminen on vuosien varrella lisääntynyt ja intohimo niihin kasvanut. Sitten tulee se "ongelma". Olen täysin eri alalla töissä. Leipominen on ihanaa vastapainoa sille mitä teen päätyönä, mutta... Toisaalta haluaisin olla kokopäiväinen leipoja, toisaalta en tiedä mitä haluan tehdä. Hain kouluun, mutta en tiedä haluanko sitä opiskella. Tosin vielä ei ole ollut edes esivalintakokeetkaan. Jossain syvällä kaukaisuudessa olisi haave omasta pienestä kahvilasta. Sinne voisin leipoa kakkuja niin paljon, kuin huvittaa. Elääkö sillä? Vuokrat kalliita jne. Toisaalta, haluanko olla eläkeikään asti sosiaali- ja terveysalalla. Pieni palkka siinäkin siihen nähden mitä tekee päivät. Innostus lakkaa, kun arvostus puuttuu. Painat niska limassa töitä, mutta tuntuu, että hakkaa päätä seinään. Kakkujen kanssa saa olla omissa oloissaan ja tehdä kaikessa rauhassa niitä. Onhan välillä stressiä niidenkin kanssa, mutta palaute antaa intoa jatkamaan ja kokeilemaan jotain uutta. Päätin tässä viikolla, että nyt otan viikonloppuna aikaa itselle, mietin ja pohdin mitä elämältäni haluan. Saattaa olla, että en sen fiksummaksi viikonloppuna tule, mutta tavoite on ainakin se, että listaan paperille toiveita ja haaveita, plussia ja miinuksia. Joskus pitää pysähtyä, olla vaan ja hengittää. Samaan rytinään kaiken muun keskellä on pohdintaa teini-ikäisten ongelmista. Kotona siis häärii myös sellainen... Nuorten kohdalla vaikuttaa niin moni asia siihen mitä kautta lähdetään väärille raiteille. Tässä myös yksi asia, mikä on kiinnostanut minua jo vuosia. Nuorten auttaminen, nuorten parissa tehtävä työ. Eli sydän halajaa myös kuitenkin tälle sosiaali- ja terveysalalle nuorten pariin. Pitäisikö kehittää nuorille kokkikerho... Kaksi kärpästä yhdellä iskulla... No, tosiasiassa tuskin niitä nuoria kiinnostaa tulla kokkailemaan kanssani, jos toinen vaihtoehto olisi pussikaljat pusikossa. Siinä se aihe, mistä oman teinin kanssa eilen keskustelin kauan. Kaverit olivat pusikossa, sosiaalinen media täynnä kuvaa ja videota oksentavista teineistä. Jalkautuva työ pusikoihin olisi äärettömän mielenkiintoista ja auttavaa. Mutta palatakseni tähän toiseen intohimoon, niin ainakaan kakut eivät soittaisi suutansa keittiössä... Jonkinlaiseen sisäiseen rauhaan olen jo ehtinyt tänä viikonloppuna päästä. Työmaalle voin mennä hyvillä mielin ja tipauttaa harteilta ketutukset mitkä vielä perjantaina harteillani oli. Sen suhteen olen päässyt sinuiksi ja osaan sen myös esimiehelleni kertoa suoraan. Mutta palatakseni jälleen kakkujen maailmaan, ensi viikonloppuna on yksi isompi juustokakku tilattuna. Sen suhteen haaste on, että kakku tulee olemaan isompi, neliskulmainen. Ja eikun mietintämyssyä päähän. Kohta viikonloppu on ohitettu ja mitä on jäänyt käteen näistä pohdinnoista... Haluan tehdä päivätyötäni, mutta myös kakkuja. Nuoret on lähellä sydäntä, mutta työskentelen aikuisten parissa. Enpäs sen viisaammaksi tullut, mutta itseasiassa itseä jo naurattaa nämä pohdinnat. Ehkä oli vain aika pysähtyä ja pohtia hetken kaikkea. :D